Search
  • 325

sanelta tuplasingle 23.9. - Tuoretta musiikkia julkaistaan uuden sane -artistinimen alla.

21-vuotias turkulainen Santeri Pirttisalo on vajaan vuoden hiljaiselon jälkeen julkaisemassa musiikkia perjantaina 23.9.2022. Tuoretta musiikkia julkaistaan uuden sane -artistinimen alla ja artistin taakse valikoitunut label on Sony Music Finlandin jakelun alla toimiva 325 Media.

Artistin henkisen kasvun ja kypsyneen musiikin vuoksi artistinimen vaihtaminen tuntui luonnolliselta liikkeeltä. Tekstien kypsyessä on myös samalla artistille oman tuntuinen musiikkilaji löytynyt tarkemmin ja vaikkakin artisti tietää pystyvänsä rikkomaan genrerajoja, on tähän kokonaisuuteen rakentunut yhtenäiset, kitaran sävyttämät raamit. Inspiraatiota julkaisulle on haettu ympärillä vellovista ihmissuhteista sekä myös täysin fiktiivisistä narratiiveista. Artistin omilla soittolistoilla on myös variaatiota ja vaikka aamukahvi voidaan juoda Aitchin saattelemana, niin voi jo iltapäivään mennessä kuulokkeissa soida esimerkiksi Aries. Samanlaiseen monipuolisen kuuntelijan korvaan artisti uskoo myös oman musiikkinsa sopivan.




Artisti on halunnut tehdä vahvan sisääntulon kentälle ja sane julkaiseekin samalta istumalta tuplasinglen bileis mut ei samois/randomeita . Kappaleet tuovat osuvasti esiin artistin monipuolisuutta: bileis mut ei samois on kaksikosta selkeästi tummanpuhuvampi ja energisempi kerronta nuoren ulkopuolisuuden tunteesta ja sen kanssa kipuilusta. Vuorostaan randomeita on haikeampi, nostalginen vuoropuhelu ihmissuhteesta, jonka molemmat osapuolet jakavat merkittävän historian keskenään, mutta joka on ajan saatossa viilentynyt. Kappale käsittelee jälleennäkemistä, kohtaamista kaiken sen kuluneen ajan jälkeen. Sitä, kun kysyttäviä kysymyksiä on mielessä ainakin tuhat, mutta ei edes tiedä mistä aloittaisi.




Kiinnostavasta tuotannosta kappaleiden takana vastaa tuottaja GoldMaYn, muusikko Alexander Viertola, sekä projektissa tuottajan ja mentorin roolissa toiminut Nikolai Alho.


Media / Haastattelut Antti Orava anttipetteriorava@gmail.com